Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Etusivu

 

Pertti Jaanu

Högforsin Tehtaan Konepajakoulun muistolaatan paljastuspuhe Karkkilassa 13.06.2014

Arvoisat läsnäolijat!

"Elämme muistojamme varten, muuta meille ei jää." Näin sanoi Tv-sarja Downton Abbeyn ikääntynyt hovimestari Carson.

Me olemme nyt muistojemme äärellä.

Minkälaisia muistoja onkaan jättänyt koulu, joka on ajettu alas yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta jonka monet vuosiluokat ovat pitäneet edelleen luokkakokouksiaan, jopa kutsuneet niihin opettajiaan. Viime kesän Tukholman risteilyllä oli toistasataa osanottajaa, joista vanhimmat olivat valmistuneet vuonna 1950! Muistamme myös entisten oppilaiden yhdessä Ruukkimuseon kanssa rakentaman hienon Konepajakoulu-näyttelyn ja Rautapäivän-yhteistyön. Omat kotisivut ovat vilkkaassa käytössä. Huippuna tämä kokonaan entisten oppilaiden ideoima ja aikaansaama muistotauluhanke, jonka toteutumista olemme nyt todistamassa.

Miten tähän on tultu?

Puhun nyt sen tietämyksen perusteella, että minulla oli kunnia olla konepajakoulun palveluksessa 7 vuotta 1960-luvulla.

Högforsin Tehtaan Konepajakoulu perustettiin 1942, kun työtä olisi ollut ylen määrin ja suuri osa ammattimiehistä oli sodassa, eikä paluusta mitään varmuutta. Aluksi koulutuksen pääpaino oli valimomiehissä, tärkeimpinä maakaavaajat, mutta valimon mekanisoituessa konepajan merkitys kasvoi ja 1950-luvulla tapahtui ensimmäinen muutos, valimolinja lopetettiin.

Alkuvaikeuksien jälkeen koulun toiminta vakiintui ja sen arvostus sekä tehtaalla että paikkakunnalla kasvoi. Arvostuksen taustalla olivat paitsi työn tulokset, kaksi vaikuttajahenkilöä, ensinnäkin teknillinen johtaja, yli-insinööri Ernst Alander, jonka silmäterä koulu oli. Hän toimi johto-kunnan puheenjohtajana alusta asti eläkkeelle siirtymiseensä v. 1968 asti. Toinen oli koulun järjestyksessä kolmas rehtori, insinööri Toivo Nissinen, rehtorina 1948-65. Voimakkaalla persoonallaan hän loi kouluun sellaisen hengen, että pojat olivat ylpeitä konepajakoululaisuudestaan. Hänen virkakautensa lopulla valmistui uusi koulurakennus, jossa olivat saman katon alla toimisto, luokkahuoneet sekä oppilastyöpaja.

Tottakai myös työnopettajat, taloon tullessani ikinuori Aarne Lundberg ja koulun oma kasvatti Heikki Jokela antoivat oppilastyöpajassa sellaisen taidollisen pohjan, että työnjohtajat kilpailivat saadakseen poikia osastoilleen lisäoppiin.

Kun tulin Karkkilaan syksyllä1962 uudehkosta, valoisasta konepajasta Tampereelta ja astelin portilta mäkeä alas vanhaa kouluparakkia kohti, tulivat mieleen lapsuuden evakkomatkat, ja tuntui se vanha mokupajakin pimeältä ja ahtaalta.

Mutta kun tutustuin syksyn mittaan oppilaisiin, kaikilla luokilla poika kuin poika sanoi ääneen: "Meidät on valittu tänne, me osataan".

Koulu oli aluksi kansakoulupohjainen ja nelivuotinen. Jokaisena vuonna oli 7 viikkoa tietopuolista opetusta ja loput työnopetusta. Ensimmäisenä lukuvuonna työnopiskelu tapahtui oppilastyöpajassa ja muilla luokilla tehdasosastoilla. Kouluajalta oppilaat saivat työehtosopimuksen mukaista oppilaspalkkaa ja noudattivat tehtaan työaikaa. Ei siis ollut koulujen kolmen kuukauden kesätaukoa!

Suurin osa oppilaista tuli tietenkin Karkkilasta ja lähipitäjistä, mutta tietoisesti pyrittiin saamaan paikkakunnalle myös uutta verta Kymin Osake-yhtiön muilta tehdaspaikkakunnilta ja ilmoittelemalla hakuajasta maaseudun lehdissä ympäri maata.

Vieraspaikkakuntalaiset ovat virkistäneet koulua ja paikkakuntaa. Poika, joka lähti kansakoulun jälkeen 16-vuotiaana kauas kotoaan opiskelemaan, oli hyvin todennäköisesti keskimääräistä tarmokkaampi ja vilkkaampi.

Tietenkin osa valmistuneista lähti muualle työhön ja ehkä eri alallekin. Kun osaa yhden työn hyvin, oppii helposti toisenkin.

Jatko-opinnoista yleisin oli teknillinen koulu, mutta moni jatkoi insinööriksi, jopa diplomi-insinööriksi. Onpa joukossa kasvatustieteen tohtorikin, -62 valmistunut Keijo Kaisvuo, joka teki elämäntyönsä kouluttamalla uusia ammattikoulunopettajia.

"Paluumuuttajat", opiskelujen jälkeen tehtaalle palanneet, olivat tehtaalle tärkeitä. Keskeinen osa työnjohtajista ja suunnittelijoista oli omaa väkeä.

Paitsi tekniikan miehinä, monet ovat kunnostautuneet myös yhteisten asioiden hoidossa luottamusmiehinä ja kunnallispoliitikkoina.

1960-luvun lopulla kustannussäästöjä pohtiessaan vuorineuvokset tulivat sellaiseen, sinänsä perusteltuun tulokseen, että yhteiskunta hoitakoon ammatillisenkin perussopetuksen ja me vastaamme erikoiskoulutuksesta.

Niinpä vuonna 1969 tehtaan uusi johto teki ajan hengen mukaisen päätöksen ja muutti koulun kaksivuotiseksi erikoisammattikouluksi, johon pääsyvaatimuksena oli kunnallisen, yleisen ammattikoulun päästötodistus.

Högforsin tapauksessa muutos perustui kahteen virheelliseen perusteluun:

Koulu ei ollut kulu, vaan tuottava yksikkö. Valtionapu korvasi 65% opettajien palkoista ja jopa 75% kone- ja laitehankinnoista.

 

Oppilaat tekivät 4 vuotta tehtaan tuotannon töitä oppilaspalkalla, joka oli noin 70% pystymetsästä otetun, samanikäisen, kouluttamattoman nuoren palkasta.

 

Tuottavuutta voi arvioida näinkin. Koulussa oli 4x30=120 oppilasta ja teoriajaksot ja lomat vähennettynä kertyy työaikaa 10 kk vuodessa, saadaan tehdyn työn määräksi noin 100 miestyövuotta!

 

Tämä uusi koulujärjestely onnistui isoissa teollisuuskaupungeissa, joiden talousalueella oli useita yleisiä ammattikouluja. Pienelle, Karkkilan tapaiselle erilliselle, yhden tehtaan paikkakunnalle ei hakijoita riittänyt.

 

Ei auttanut yksivuotiseksi muuttaminenkaan, ja niin koulu suljettiin lopullisesti vuonna 1977.

Niin päättyi paikkakunnalla ammattiin kouluttautumisen perinne, jota tarvittaisiin nykyäänkin.

Tämä toteutunut muistolaattahanke on ainutlaatuinen, Koulun entiset oppilaat tekevät aloitteen, hoitavat suunnittelun sekä valmistuttamisen ja maksavat kustannukset!

Se on saavutus, osoitus yhteishengestä ja tunnustus oppilaitokselle. Tunne, että sieltä on saanut jotain, minkä merkityksen on elämässään huomannut.

On kuitenkin muistettava, että vaikka "porukka päättää", niin on aina oltava joku tai joitain, joiden sydämessä idea syntyy ja joiden harteilla se toteutuu. Tämän hankkeen toimeenpanevassa komiteassa ovat toimineet Simo Syrjälä, Heikki Sanna ja tietenkin peruspuuhamies, kotisivujenkin ideoija ja ylläpïtäjä, Pertti Suomalainen. Muistolaatan tekstin laati lopulliseen muotoonsa Heikki Johansson.

He kaikki ansaitsevat kiitoksen ja syvän kumarruksen.

Minä kiitän luottamuksesta, että saan olla mukana tässä päivässä.

Nyt tässä huoneessa, joka oli ennen tehtaan työkaluosastoa, koulun tavoitelluinta työpaikkaa, paljastamme Högforsin Tehtaan Konepajakoulun muistolaatan.

 

 

Simo Syrjälä

Konepajakoulun muistotaulun paljastus 13.6.2014

 

Muutama sana tämän taulun vaiheista tämän hanketoimikunnan puolesta.

 

Ajatus lähti taas kerran Pertti Suomalaiselta ja toimikunnassa ovat olleet minun ja Pertin lisäksi Heikki Sanna.

Tämä taulu ei kuitenkaan ole missään mielessä meidän aikaansaannoksemme, vaan siihen ovat osallistuneet kymmenet konepajakoulun oppilaat, toimikunnan tehtävänä on ollut vain solmia ajatuksia yhteen ja hoitaa tämän toteutus puolen.

Tämä on taas kerran osoitus siitä meidän konepajakoulun käyneiden ainutlaatuisesta porukkahengestä, jota löytyy vielä näin vuosienkin jälkeen.

Toimikunnan puolesta kiitän kaikkia hankkeeseen osallistuneita.

 

Historian kirjoitus käsitetään yleensä aina absoluuttiseksi todeksi, mutta useimmiten se on subjektiivinen näkemys asiasta ja siitä totuudesta. Absoluuttisen totta on vain tämä hetki ja senkin me kaikki koemme omalla tavallamme.

Tämän totuuden eteen jouduimme myös toimikunnassa tämän taulun tekstejä muokatessamme , jolloin mekin jouduimme hieman muotoilemaan todellisuutta, mutta historian kirjoitus antanee sen meillekin anteeksi.

Ensiksi koulun nimi ei ollut koko aikaa Högforsin Tehtaan konepajakoulu, vaan sen nimi muuttui jossain vaiheessa Kymin metalliteollisuuden ammattikouluksi.

 

Högforsin tehtaan konepajakouluna se kuitenkin paikkakunnalla tunnetaan ja sitä me päätimme  yksinomaan taulussa käyttää.

Toinen myönnytys on noissa vuosiluvuissa, sillä tämä useimpien tunnustama 4-vuotinen konepajakoulu päättyi jo 1972, mutta jatkui sitten vielä kaksivuotisena tuonne vuoteen 1977, joka on tässä taulussa.

Me olimme toimikunnassa aluksi yksimielisesti  vuoden 1972 kannalla, mutta mielemme sai muuttumaan huomautus, että aiotteko sulkea ne loppuvuosien opiskelijat pois joukostanne, vaikka he itse samaistuvat teihin.

Tällöin totesimme, ettei se ole järkevää ja historian kannalta asia on yhdentekevä, koska nyt vuosiluku kertoo ammattikoulutuksen ajasta Karkkilassa.

Toivomme että voimme nämä vuosiluvut näillä perusteluilla kaikki hyväksyä !

Tämä taulun sijoituspaikasta myös keskustelimme ja päädyimme tänne kirjastoon.

Ehdotuksinanne oli mm. tuo entinen konepajakoulun rakennus, mutta rakennus on nyky käytössä hyvin eristetyssä asemassa ja sen tulevaisuuskin on täysin avoin.

 Paikan valintaan vaikuttivat lähinnä kaksi asiaa:

Ensiksi se että täällä taulu on helpoiten nähtävissä ja se on satavuotisessa tiiliseinässä, joka ei varmaankaan minnekkään katoa seuraavankaan sadanvuoden aikana.

Toinen asia oli se, että tämä tila oli tehdasaikana tehtaan työkaluosasto, jossa työskenteli varsin suuri osa konepajakoulun oppilaista. Vastaavaa paikkaa emme pystyneet muualta löytämään.

Taulun on valettu Karkkilassa Malliapu Oy:n toimesta.

 

Täällä taulu kertoo tuleville sukupolville Karkkilan teollisesta historiasta ja sodan jälkeisestä tarpeesta kouluttaa ammatteihin lisää uusia osaajia.

Kertoo se myös meidän konepajakoululaisten yhteishengestä ja siitä arvostuksesta jota me tunnemme Högforsin Tehtaan Konepajakoulusta saamaamme opetusta kohtaan.

 

Olemme tänään tämän tauluprojektin saattaneet valmiiksi ja luovutamme taulun Karkkilan kaupungille muistomerkiksi, Konepajakoulun toiminnasta paikkakunnalla.

 


 

 

 

 

©2017 Muistotaulu | Högforsin konepajakoulu - suntuubi.com